Varaa pöytäsi ravintolasta: puh. 010 422 1493 | ravintola@pilvenmaki.fi

Pilvenmäki mukana seudun kestävän hevosmatkailun kehittämishankkeessa

Pilvenmäki mukana seudun kestävän hevosmatkailun kehittämishankkeessa

Käynnistyvän Kestävän hevosmatkailun tiekartta Kanta-Hämeessä hankkeessa ovat mukana Forssan Seudun Hippos ry:n lisäksi Hämeen ammattikorkeakoulu Oy (Hamk) sekä Hippolis – Hevosalan osaamiskeskus ry ja Luonnonvarakeskus LUKE. Hankkeen toimista monet keskittyvät Pilvenmäen osalta elämysten ja ravitapahtuman palveluiden digitaalisen löydettävyyden kehittämiseen sekä nykyisten ja uusien tuotteiden konseptointiin. Hanke kestää vuoden 2020 loppuun.

Pilvenmäki paketoi ja tuottaa hevossiin sekä raviurheiluun liittyviä palveluita ja käynnistää tehden alueen muiden matkailutoimijoiden kanssa toimenpiteitä, joilla myös vuoden 2021 Kuninkuusravit saadaan koko maakunnan hyödyksi. Kuninkuusravit ovat raviurheilun suurin vuosittainen tapahtuma, jonka järjestämisvuoron myöntää raviurheilun keskusjärjestö Suomen Hippos. Viimeksi Forssassa järjestettiin Kuninkuusravit 2006.

Kuninkuusraveihin osallistuu kolmen päivän aikana noin 60 000 katsojaa.

– Hevostapahtumien järjestäjinä myös raviradat ovat kiinteä osa nykypäivän hevosmatkailua. On hienoa olla kehittämässä ravitapahtumaa ja sen palveluita entistä monipuolisemman asiakaskunnan tarpeisiin. Meillä monessa tapahtumassa jo nyt yhdistyy lähiruoka, elämykset ja yleisötapahtumien rento tunnelma, toteaa Pilvenmäen raviradan toiminnanjohtaja Elina Hirvonen.

Hankkeessa Kanta-Hämeen hevosmatkailu yhdistetään osaksi alueen luontoaktiviteetteja ja ruoka- ja matkailupalveluja yrittäjien välisiä verkostoja yhteistyötä ja markkinointia lisäämällä. Hankkeessa nostetaan esiin alueen hevosyrittäjien matkailu- ja elämyspalveluita, sekä laaditaan hevosmatkailun tiekartta, joka tuo esiin yhteiset tavoitteet ja tahtotilan kestävän hevosmatkailun kehittämiseksi. Samalla korostetaan suomenhevosen merkitystä osana alueellista omaleimaisuutta ja vastuullista sekä kestävää hevosmatkailua.

Hankkeen päätyttyä alueen hevosmatkailupalvelut on tunnistettu ja palveluiden ja reitistöjen saavutettavuus on varmistettu valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.

Hankkeen päätoteuttaja on HAMK ja maakunnan yhteistyöryhmä hyväksyi maanantaina 10.6. Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 – Suomen rakennerahasto-ohjelmaan hankkeen, jonka kokonaiskustannukset ovat 206 120e ja hanke kestää vuoden 2020 loppuun.

Tiedote kaikista rahoitettavaksi hyväksytyistä hankkeista: https://www.hameenliitto.fi/fi/ajankohtaista/kahdelletoista-hankkeelle-lahes-kaksi-miljoonaa-euroa-rahoitusta

Lisätietoja, Pilvenmäen ravirata toiminnanjohtaja Elina Hirvonen, p. 0503018258, elina.hirvonen@pilvenmaki.fi

Pilvenmäki mukana hevosten hyvinvointitarkastusten pilottijaksolla

Pilvenmäen ravirata on mukana hevosen hyvinvointitarkastusten pilottijaksolla, joka Pilvenmäen osalta käynnistyy perjantaina 19.7. juostavista Kesämökkiläisraveista. Hevosille tehtävät erilliset hyvinvointitarkastukset tarkastelevat laajasti hevosen hyvinvointia varusteiden kunnosta aina yleisilmeeseen asti. Hyvinvointitarkastuksia tehdään heinäkuun alusta lähtien viidellä Suomen raviradoista (Forssa, Kaustinen, Kuopio, Kouvola ja Oulu) ja niitä tehdään ko. radoilla raveissa pilottijakson ajan vuoden loppuun asti.

Jokaisissa Pilvenmäen raveissa tullaan hyvinvointitarkastukseen tuomariston toimesta arpomaan viisi hevosta kyseisen ravipäivän osallistujista. Ilmoittautuessaan sisäänkirjoitukseen paikan päällä hevosen taustajoukkojen edustaja saa tiedon tarkastuksesta. Tarkastukset Pilvenmäelläkin suoritetaan ennen lähtöä, joko ennen tai jälkeen lämmittelyajon. Hevosella saa tarkastuksessa olla valjaat päällä, mutta hevosen tulee olla ilman suojia.

Hyvinvointia katsotaan kokonaisuutena, johon sisältyy hevosen siisteys, karvan laatu, yleisolemus ja lihavuuskunto. Hevosen hyvinvoinnin tarkastamisen yhteydessä tarkastetaan niin hevosten kuin ihmistenkin turvallisuuteen liittyvät osa-alueet esim. kilpakärryjen sekä kilpailuvaljaiden kunto.

Pilvenmäellä ravipäivää varten on nimetty oma valjakkotarkkailijansa, joka suorittaa lähtökohtaisesti kaikki päivän hyvinvointitarkastukset yhdessä muiden toimihenkilöiden kanssa (valjakkotarkkailija, eläinlääkärin avustaja, kilpailueläinlääkäri ja kengittäjä). Pääsääntöisesti tarkastukset tehdään työpareina kilpailutoimihenkilöiden toimesta.

Hyvinvointitarkastus käynnistyy hevosen tunnistamisella, joten hevosen passi on  hyvä pitää matkassa raveissa hevosten kuljetussäädösten sekä hyvinvointitarkastusten vuoksi.

Pilottijakson aikana tai sen päättymisen jälkeen Suomen Hippos tiedottaa tuloksista ja mahdollisesti havaituista lisätarpeista hyvinvointitarkastuksissa ilmenneiden tulosten pohjalta. Kilpahevosten hyvinvointia ja terveydentilaa tarkastellaan kaikissa ravikilpailuissa Suomessa. Nyt alkavat hyvinvointitarkastukset ovat erillisiä valjakkotarkastuksia, kilpailueläinlääkärin normaalien valvontatoimien lisänä.

Lisätietoja: Suomen Hippoksen tiedote hyvinvointitarkastuksista (julkaistu 20.6.2019)

toiminnanjohtaja Elina Hirvonen, p. 0503018258, elina.hirvonen@pilvenmaki.fi

Escape Room avautunut Pilvenmäellä

Special Escape Room on pakohuone, josta pyrkimyksenä ryhmällä on ulospääsy puolessa tunnissa – muuten koittaa elämys raviselostajan penkillä!

Voit varata omalle porukallesi vierailun Pilvenmäellä puhelimitse p. 010 422 1490 tai sähköpostitse info@pilvenmaki.fi.

Special Escape Room Pilvenmäki

hinta 15,00€/henk.
(min. 2 henk., max 6 henk.)

Huone soveltuu koko perheelle eikä ole vaatimusta ravitietämyksestä, vaikka pakohuone sijaitsee raviradan ytimessä ja pyörii ravimaailmassa. Vaatimuksena lukutaito.

Pilvenmäki Somessa