Äitienpäivänä sunnuntaina 10.5. Forssan Pilvenmäen radalla juostaan ravit klo 18 alkaen. Raveissa on luvassa erikoisohjelmaa, jossa äidit on erityisesti huomioitu. Autokauppias ja hevosmies Pekka Mäkisen poismenosta tulee tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta. Pekan poika Erkki-Pekka Mäkinen on yhdessä tammelalaisen Juha Kauppilan ja raviradan väen kanssa valmistellut äitienpäivän ravipäivälle Pekka Mäkisen Muistoajot. Monipuolista ohjelmaa siis luvassa.

Ravien kylkeen on koottu ohjelmaa erityisesti äideille eli Ravintola Valtikassa on tarjolla äitienpäivän päivällinen, jonka päälle äideille tarjotaan lasillinen kuohuvaa. Äidit saavat ensimmäisen huomionosoituksensa jo alkuraveista kun ravimaailman iskelmätähti Pertti Puikkonen muistaa heitä laululla.

Illan aikana Pekka Mäkisen ajan muisteluita vetää radalla yhteen Kari Lähdekorpi, jonka haastateluissa kuulemme varmasti hienoja tarinoita 60-70-luvun ravimaailmasta. EP on myös yllyttänyt raviradan toiminnanjohtaja Jari Isometsän ”hyppäämään” raviradan katsomorakennuksen katolta raveissa, joten jännitysnäytelmää on varmasti luvassa kaviouran ulkopuolellakin.

Illan aikana kaviouralla tullaan näkemään 10 toto-lähtöä klo 18 alkaen, mutta jo näitä ennen ajetaan viisi ns. täytelähtöä. Täytelähdöissä tarkoitetaan lähtöjä, joihin ei voi pelata totoa ja jotka pääsääntöisesti juostaan ennen ravien alkua. Ensimmäisenä ”täytelähdöistä” starttaa klo 16.50 koelähtö, minkä jälkeen aina klo 18 asti radalla ajetaan noin kymmenen minuutin välein opetuslähtö, kaksi nuorten lähtöä sekä ponilähtö.

Raveissa jokaisen lähdön voittajalle lähdön sponsorin lahjoittama voittoloimi.

Illan yhteistyökumppaneina Sähköasennus J-P Gröndahl Ky, Auto- ja Konekorjaamo J.Saari Ky, Rakennustarvike Nyberg Oy, Criollo-hevosrehut, Fortema Oy, J. Kauppilan Puutarha, D-Kulma, Mino-Tuote Oy, Agro-Tilit Oy sekä TA-Rengas Ky.

Tervetuloa raveihin!

Lähtölistat

Ravintolapalvelut & Äitienpäivän päivällinen

Varaathan pöytäpaikan ajoissa numerosta 010 422 1493 tai ravintola@pilvenmaki.fi