Tuomariston jäsenet: Pertti Salonen (valvoja), Matti Lahti, Esa Leino ja Annmari Vanha-Similä

Tuomariston lausunto:

Peter Lindroos oli myöhässä lähtöauton lähtiessä liikkeelle, eikä ehtinyt omalle paikalleen. Tuomaristolle myöhemmin tulleen tiedon mukaan tämä johtui varusteongelmista. Varsinaisessa lähdössä hänen kahta rataa ajamisensa johti kiinniajoon ulkopuolella olevan valjakon (11/Sierra Woodland/Tapani Jauhola) kanssa.

Tuomaristo tutki tapahtuman kaikista käytettävissä olevista kuvakulmista ja ja totesi Lindroosin kolarin aiheuttajaksi. Rangaistus oli ohjeellinen (24 €) ja se annettiin koodilla 5412/kiinniajo, joka kuvaa tapahtumaa paremmin kuin kahta rataa ajaminen. Päätös tehtiin ravikilpailusääntöjen ja rangaistusmääräysten mukaisesti eikä siitä ole valitusoikeutta.