Lounasravit 11.11.15 12:00, Lounasravit, Forssa, Pilvenmäki, Juoksuselostukset

Lähtö 1

ANYTHING FOR YOU: Aloitti 2. ulkona, mutta jäi runsaat 1200 jäljellä 3. ulos. Hyökkäsi kierros jäljellä, eteni johtavan rinnalle 700 jäljellä ja punnersi ykköseksi. OK
DAISY NASS: Nousi kaukaa 7. ulkoa puolimatkassa Convitaton selässä 3. radalle. Rynnisti loppua selvästi parhaiten ja eteni lopussa voittajan tuntumaan kakkoseksi, vaikka kompastui vähän ennen maalia. OK+
STILL COUNTING: Siirtyi 2. sisältä 2. ulos 400 jäljellä, hivuttautui loppusuoran alussa 3. radalle ja kipusi hyväksyttävästi kärkirintamaan. OK
BECAUSE I LOVE YOU: Putosi lopussa johtopaikalta neljänneksi. OK
CONVITATO: Aloitti 3. sisällä. Jatkoi runsaat 1200 jäljellä 5. ulkona. Lähti kiertämään puolimatkassa 3. rataa ja oli kohtuullinen. OK
BE WILD ARROW: Juoksi johtavan rinnalla ja vaati toisella puolikkaalla hieman vauhtiakin, kunnes jatkoi 2. ulkona runsaat 1200 jäljellä. Jaksoi kohtuullisesti. OK
EXPRESS FIONA: Oli asiallinen 4. ulkoa. OK
SAHARA EYECANDY: Ei pysynyt missään vaiheessa pääryhmän matkassa. <
TOO WILD FOR YOU: Ei esittänyt hännillä erikoista 6. ulkoa. <
LOY’S UNIQUE: Eteni sisärataa pitkin 3. sisälle 900 jäljellä. Väsyi viimeisen takasuoran lopussa. <
CREDIT QUEEN: Otti alun maltilla, mutta lähti sitten etenemään 3. rataa pitkin eteenpäin, kunnes pääsi johtavan rinnalle runsaat 1200 jäljellä. Putosi 2. ulos 700 jäljellä ja laukkasi 100 metriä myöhemmin.
DEVIL’S EYE: Poissa.
Väliajat: 21,5/Because I Love You – 19,5/sama – 25,0/sama – 15,5

Lähtö 2

TWIST PRUNELLA: Kiertyi taustalta viidenneksi kierros jäljellä. Saavutti viimeisellä takasuoralla paikan 2. ulkona. Sai tyhjän radan eteensä 400 jäljellä ja punnersi voittoon. OK
BLUEHILL’S SHADOW: Pujotteli sisäratoja ja kiri loppusuoralla kärkirintamaan. Viim. 600 m 17,7. OK
SUPER STARS: Eteni kolmatta rataa pitkin kärjen rinnalle 1700 jäljellä. Laskeutui ensimmäisen takasuoran lopussa 2. sisälle. Jatkoi johtavan rinnalla 700 jäljellä ja painui kärkeen 400 jäljellä. Jaksoi hyväksyttävästi, muttei aivan kestänyt kaksariin. OK
SHARK ARROW: Oli taustalla tasainen. OK-
CALLELA SAMURAI: Piti johtavan rinnalla tempoa yllä. Painui kärkeen 700 jäljellä, mutta väsyi päätöspuolikkaan alussa.
AIR FOX: Väsyi säästöreissulla. <
GASTONE: Sai johtopaikalla painetta Callela Samurailta ja sammui 700 jäljellä.
LYDIA SWIFT: Väsyi sisäratajuoksulla. <
OLIVIER: Laukkasi 3. sisältä lyötynä 800 jäljellä.
DORIA SUNDANCE: Laukkasi ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä 2. sisältä.
MR ENSIGN: Satsasi lähtöön ja hankki paikan 2. ulkoa. Sammui kuitenkin jo kierros juostuna niin pahoin, että keskeytti 900 jäljellä. <<<
ROSITASINE: Poissa.
Väliajat: 15,5/Gastone – 16,0/sama – 21,0/Callela Samurai – 20,0

Lähtö 3

BONANZA HOSS: Iski puolikkaan jälkeen 5. ulkoa. Pääsi laskeutumaan 2. ulos 1400 jäljellä. Hyökkäsi uudelleen 500 jäljellä. Marssi muuten varmaan voittoon, mutta ravi hajosi lopussa. OK+
JACKSON: Tuli johtopaikalta ihan mukavasti maaliin asti. OK+
AURORA MIRAGE: Sinnitteli johtavan takaa kolmanneksi. OK
CELTIC: Oli kohtuullinen 4. ulkoa. OK
SO REBECK: Oli kohtuullinen 6. ulkoa. OK
LIFE OF ROSE: Jäi 2. radalle ilman selkää. Puolusti toisen kaarteen alussa paikkansa Bonanza Hossia vastaan. Väsyi kärkirintamasta loppusuoralle tultaessa. OK
XAVIER K.A.: Laukkasi 2. sisältä ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä ja putosi 5. ulos. Yritti hyökätä 900 jäljellä, mutta oli ponneton. Ravikaan ei ollut täysin sulavaa. <
CARLOS WEB: Väsyi viimeisellä takasuoralla 3. sisältä. <
RAGAZZO BELLO: Juoksi ensimmäisen kaarteen laukkansa jälkeen 5. sisällä. Sammui kirivaiheessa täysin. <<
CARMEN MAX: Aloitti 2. ulkona ja jatkoi 1400 metriä ennen maalia 3. ulkona. Laukkasi lyötynä 600 jäljellä.
AMOUR MIRAGE: Laukkasi alussa. Eteni toisella puolikkaalla 4. sisälle. Uusi laukka loppusuoran alussa taistelussa jäännösrahoista. OK
MADELEINESINE: Poissa.
Väliajat: 21,5/Jackson – 21,5/sama – 19,0/sama – 16,0

Lähtö 4

MISS ELLHILL: Eteni johtavan rinnalta kärkeen 1600 jäljellä ja hallitsi oikein varmasti. OK+
PANTHERA LEO: Matkasi hännillä 5. ulkona. Ei vaikuttanut matkalla lainkaan menestyjältä, mutta kipusi loppusuoralla uloimpaa kakkoseksi. Viim. 500 m 16,7. OK
ANDREAS VON BENTZ: Hyökkäsi taustalta 4. ulkoa 800 jäljellä. Eteni kärjen rinnalle 400 jäljellä ja jaksoi hyväksyttävästi. Viim. 800 m 18,2. OK
TOCCARA ZEST: Nousi 3. sisältä 2. ulos 1700 jäljellä ja jäi pian tämän jälkeen 2. radalle ilman selkää. Jaksoi täysin hyväksyttävästi menettäen kakkossijan vasta vähän ennen maalia. OK
VIKING MERCEDES: Oli tasaisen asiallinen 3./4. ulkoa ja kipusi lopussa rahoille. OK
PRIZEWINNER: Avasi ensin keulaan ja jatkoi Miss Ellhillin takana 2. sisällä 1600 jäljellä. Taipui loppusuoralla. OK-
CALLELA CASHFLOW: Aloitti 2. sisällä, mistä jäi 1600 metriä ennen maalia 3. sisälle. Nousi 2. ulos 700 jäljellä. Sinnitteli tasaisesti. OK-
VICTORIA DEL ORO: Kohtasi 2. ulkoa vaikeuksia jo viimeisen takasuoran alussa. OK-
CUTIE BOKO: Pääsi 4. sisältä 3. sisälle 700 jäljellä. Jäi sisäratajuoksulla pussiin.
HUCKLEBERRY TOOMA: Ei päässyt tulemaan lopussa vapaasti 5. sisältä. Ei vaikuttanut kuitenkaan matkalla kovinkaan terävältä.
GLAMOUR VICE: Ei mennyt missään vaiheessa mihinkään. <<<
SHUT THE GATE: Laukkasi hännillä hylkäykseen.
Väliajat: 16,5/Prizewinner – 17,5/Miss Ellhill – 20,5/sama – 20,5

Lähtö 5

DOWNANDER: Näytti johtopaikalla kirikierroksella pitkään selvältä voittajalta, mutta muut etenivät lopussa tuntumaan. OK
MILOU FARMING: Nousi 4. sisältä 2. radalle ilman selkää 1700 jäljellä. Eteni lopussa voittajan tuntumaan, vaikka vaikutti jo välillä hieman lyödyltä. OK
CHAMMA CHAMMA: Hyökkäsi vetämättömästä selästä 3. ulkoa 700 jäljellä ja kiri hyväksyttävästi. Viim. 700 m 14,5. OK
ESPECIAL ENOUGH: Ei päässyt tulemaan täysin sujuvasti 3. sisältä. OK
TOURGAN: Sinnitteli johtavan takaa kohtuullisesti. OK
AXEL HALM: Sinnitteli tasaisesti 2. ulkoa. OK-
SUPER CLASSIC: Väsyi päätöspuolikkaalla 4. sisältä. OK-
REAL LOVE I: Ei esittänyt mitään 4. ulkoa. <
WHOW WHOW: Ei esittänyt mitään 5. sisältä. <
ENRICO NARVA: Matkasi 5. ulkona. Laukkasi hännillä viimeisen kaarteen lopussa.
ENZO XPRESS: Poissa.
FAVOURITE TRICK: Poissa. (autorikko)
Väliajat: 21,0/Downander – 22,0/sama – 18,0/sama – 16,0