Kaikki Mukaan Kuninkuusraveihin 2021 – Info la 23.11. klo 13-14

Oletko kiinnostunut olemaan mukana järjestämässä yhtä Suomen suurimmista urheilutapahtumista, joka kerää vuosittain noin 50 000 kävijää ympäri Suomea samalla paikkakunalle – Vuonna 2021 tapahtuman isäntänä toimii Forssan ravirata ja tapahtuma on tietysti Kuninkuusravit. Kartoitamme tapahtuman järjestämisestä kiinnostuneita yksityishenkilöitä sekä seuroja tekemään kanssamme Kuninkuusraveja. Tule mukaan kuulemaan, miten sinä tai edustamasi seura voisitte olla mukana Forssan Kuninkuusravien 2021 järjestämisessä.

Kuninkuusravit on yksi Suomen seuratuimmista urheilutapahtumista. Paikan päällä on kahtena päivänä yhteensä noin 50 000 katsojaa, ja lisäksi tapahtuma saa runsaasti näkyvyyttä eri medioissa. Tapahtumasta lähetetään viikonlopun aikana yli 23 tuntia tv-kuvaa, ja paikalla on yli 170 akkreditoitua median edustajaa. Bränditutkimukset paljastavat, että Kuninkuusraveissa korostuvat perinteisyys, suosittuus, viihdyttävyys ja jännittävyys. Kuninkuusravit ovat paikka, jonne tullaan tapaamaan tuttuja ja kohtaamaan uusia ihmisiä. Rento tunnelma, kiinnostava oheisohjelma ja huippuluokan urheilusuoritukset vetävät puoleensa.

Forssan seudulle Kuninkuusravit ovat yksi seudun taloudellisesti merkittävimmistä tapahtumista. Kuninkuusravikävijät tulevat jättämään alueelle, viime vuosien Kuninkuusravien asiakastutkimusten tulostiedon mukaan 9,5 – 14,5 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä Pilvenmäellä suunnitellaan Kuninkuusravien virallisen tapahtumaviikonlopun toimia, mutta kiinteistöjen sekä alueen kunnostus- ja kehitystoimet on jo aloitettu.

 

Kaikki Mukaan Kuninkuusraveihin 2021 – Info-tilaisuus la 23.11. klo 13-14

pääkatsomon 3.kerros kokoustilat, Pilvenmäki (osoite Pilvenmäentie 7, Forssa)

 

-Kartoitamme tällä hetkellä sitä, kuinka paljon henkilöreserviä eri toimintoihin on seudulta löydettävissä. Osat toimet ovat selkeitä ja toteutuvat tulevan vuoden aikana kiinteistöihin ja ulkoalueisiin liittyen, mutta monet toimista käsittelevät myös viimeisiä kuukausia ja viikkoja sekä itse Kuninkuusravi-viikonloppua. Osaamista ja innokkuutta tapahtuman ajaksi etsitään monipuolisiin hommiin lipuntarkastuksesta ravintolapuolen tehtäviin asti, selventää toiminnanjohtaja Elina Hirvonen tulevista henkilötarpeista.

 

Kuninkuusravit ovat Suomen raviurheilun kärkituote

tapahtumayleisön talousvaikutusalueelle 9,5 -15,0 m€

60 000 katsojaa viikonlopun aikana

yli pari sataa kilpailevaa hevosta

100 yhteistyöyritystä

15 000 tehtyä työtuntia

tuhansia neliöitä tilapäisrakenteita

kilometrejä katsomopenkkiä

 

Lisätietoja ja mikäli edustamasi yhdistys ei pääse mukaan tapaamiseen, voit ilmoittaa kiinnostuksesi myös suoraan:

toiminnanjohtaja Elina Hirvonen, p. 0503018258, elina.hirvonen@pilvenmaki.fi