Kuninkuusravien keulakuvana kauneutta kolmannessa polvessa

Ypäjäläinen tamma Marimin voitti kuningatartittelin 2013 ja valloitti raviyleisön kilparadoilla kauneudellaan. Pilvenmäen Kuninkuusravien keulakuvana nähdään tulevan vuoden ajan kuningatar-Mariniminin ainoaksi jääneen tammavarsan Siruminin vuotias tammavarsa Tarumin.

Viisikymmentä maksettua suomenhevosten Pilvenmäki Specialiin

Suomenhevosten Pilvenmäki Special on uusi ennakkomaksullinen kilpailu, jonka finaalissa enintään 15 000 euroa ansainneet hevoset juoksevat 8 000 euron ykköspalkinnosta. Karsinnat ja finaali ajetaan tasoitusajoina, finaalissa tammat lähtevät 20 metrin etumatkalta oreihin ja ruuniin verrattuna. Tammoja ilmoitettiin kilpailuun 18, oreja ja ruunia 32 – yhteensä kilpailu keräsi heti ensimmäisenä vuonnaan 50 suomenhevosta.

Karsinnat ajetaan volttilähtöinä 2140m matkalla 12 hevosen lähtöinä, tammoille sekä oriille/ruunille erillisinä lähtöinä. Karsintojen perusteella finaalin pääsee kahdeksan parasta tammaa sekä oria/ruunaa. Kaikki karsintalähdöt ajetaan Pilvenmäellä sunnuntaina 5.9.

Kilpailu herätti paljon mielenkiintoa suomenhevosten taustajoukoissa ja kilpailun vastaanotti oli positiivinen. Monet hevosten taustajoukoista jäivät odottamaan ensi vuotta, jos tänä vuonna ei vielä oma hevonen tuntunut kilpailuun soveltuvalta.

Finaali ajetaan Pilvenmäen tammavaltikkaviikonlopun yhteydessä lauantaina 18.9. Se järjestetään volttilähtönä 2140m matkalla, jossa tammat lähtevät paalulta ja oriit/ruunat 20m takamatkalta. Finaalin lähtöradat valitaan karsintasijoitukset kerrallaan niin, että parempi kokonaisaika valitsee ensin. Mikäli kokonaisajat ovat samat, ratkaisee arpa. Finaalin ykköspalkinto on 8 000 euroa ja karsintalähtöjen ykköspalkinto on 1500 euroa.

Kilpailun säännöt

Osallistumisoikeuden lunastaneet hevoset

Aarian Esteri t
Ajatustenlukija r
Bebe t
E.V. Arto o
Ekosalama r
Elvirra t
Erkkaus r
Eräsmies o
Frakker r
Friiviri t
Hallan Poika o
Hallan Ruusu t
Helmerina t
Helmin Hermanni r
Hiipeli o
Humenteri r
Hurman Viesker o
Kairan Kukka t
Karhotti r
Kartos r
Kauniin Rohkee t
Kretonki r
Kurtakon Hulda t
Lainaks t
Laval Rols r
Lentoemo t
Lumi-Rami o
Noran Pot t
Ohran Karpalo t
Passio r
Pate Pollea r
Patrikin Vili o
Poken Roope r
Porttikallion Ässä r
Profiili o
Rantaniemelän Savu o
Rehtorin Salli t
Rehulan Huvi r
Riinan Kirma r
Sillankorvan Toivo r
Sitku o
Tuutinki t
Usvattava o
Valeriana t
Vauhti Teppo r
Vilberth o
Villieläin r
Villihaave t
Ysikymppi o

 

Lisätietoja, toiminnanjohtaja Elina Hirvonen, p. 050 3018 258, elina.hirvonen@pilvenmaki.fi

Etsinnässä majoituspaikat ensi kesän Kuninkuusraveihin

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna 2022 järjestetään Forssassa yksi Suomen suurimmista urheilutapahtumista – Kuninkuusravit kokoaa Forssaan noin 60 000 hengen yleisön. Kuninkuusravit on koko Suomea liikuttava kansanjuhla, jonka perinteet ulottuvat lähes 100 vuoden päähän.

Hotellit, maatilamajoitukset ja opistot tulevat varmasti olemaan täynnä majoittuvista kuninkuusravikävijöistä. Suurtapahtuma on seudun yrittäjille, ihmisille ja toimijoille sekä meille pilvenmäkeläisille näytönpaikka. Etsimme nyt majoituspaikkoja koko majoitussektorille, aina yksityismajoittamiseen asti. 

Pääasiassa kävijät etsivät majoitusta tapahtumapäiville 29.-31.7.2022, mutta lomakauden aikana voi majoitusta tarjota myös pidemmäksi aikaa. Ensisijaisesti kuninkuusravikävijä haaveilee majoituksesta seudulla, lyhyen kulkumatkan päässä tapahtuma-alueesta. Kuninkuusravijärjestäjä vastaa lähes koko seutukunnan kattavasta non-stop-kyydityksen koordinoinnista ja lähikunnat ovat varmasti mieluisia majoituskohteita vieraille.

Seudun matkailuyrittäjille on toimitettu infoa majoituskokonaisuudesta tällä viikolla, mutta majoitustoimijoita otetaan mukaan matkaan aina kesään 2022 asti. Kuninkuusravikävijät ovat jo varanneet suoraan majoituksia ja monet kävijät haluavat varmistaa paikkansa jo hyvissä ajoin, joten mahdollisuuksien mukaan kannattaa omaa majoituspaikkansa tai mökkinsä ilmoittaa varattavaksi jo näin vuotta aikaisemmin. 

 

Yksityismajoittajaksi?

Tarjoa esimerkiksi kotisi, mökkisi tai kerrostaloasuntosi kuninkuusravikävijälle vuokrattavaksi. Kuninkuusravikävijä kiittää yksityismajoittajaa, joka tarjoaa vuokrattavaksi asunnon ja on yleensä valmis maksamaan majoituksesta majoituksen tasosta riippuen 40-120e/yö/hlö.

Yksityismajoittuminen tulee varmasti olemaan suosittua seudun rajallisen yritysten tarjoamien majoitusvaihtoehtojen vuoksi. Kuninkuusravijärjestäjä tekee alustan, jolla yksityismajoituksen tarjoaja ja vuokraaja voivat kohdata, mutta järjestäjä ei ota provisiota varauksesta eikä toimi vuokraajana.

Ilmoittaudu yksityismajoittajaksi laittamalla sähköpostia jenni.lampinen@pilvenmaki.fi ja saat paluuviestinä ohjeet. Lisätietoa majoituskokonaisuudesta voi kysyä myös majoitusvastaavalta.

Majoitustarjontaa esitellään ensimmäisen kerran tämän kesän Kuninkuusraveissa 30.7.-1.8.2021 Seinäjoella ja kuninkuusravit.fi-sivut päivittyvät Forssan ilmeeseen maanantaina 9.8.2021. Kuninkuusravien kävijätutkimukset osoittavat, että yleisö jättää seutukunnalle 9,5-15,5 miljoonaa euroa ja tämän onnistumisen takana on monesti majoittumisen mahdollisuudet seutukunnalla.

 

Kuninkuusravien 2022 infot ensi viikolla

– ti 20.7. klo 14-15 yritystoimijoiden majoitusinfo

– to 22.7. klo 14-15 yksityismajoitusinfo

Info-tilaisuudet järjestetään Forssan Pilvenmäellä 3.kerroksen kokoustiloissa ja etänä Zoom-yhteydellä. Osallistuaksesi infoon, ilmoittaudu viimeistään edeltävänä päivänä jenni.lampinen@pilvenmaki.fi

 

Lisätietoja,

Kuninkuusravien majoitusvastaava Jenni Lampinen, jenni.lampinen@pilvenmaki.fi, p. 050 372 1913

 

Kuninkuusravien kumppanuudet

toiminnanjohtaja Elina Hirvonen, elina.hirvonen@pilvenmaki.fi, p. 050 3018 258

 

Uusi suomenhevosten Pilvenmäki Special – ennakkomaksut 22.7. mennessä

Pilvenmäen kilpailutarjonta suomenhevosille kasvaa uudella ennakkomaksullisella kilpailulla – suomenhevosten Pilvenmäki Specialilla. Kilpailu on suunnattu alle 15 000€ tienanneille suomenhevosille. Tammat, oriit ja ruunat kilpailevat samassa finaalissa, jolloin tammat saavat 20m hyvityksen. Karsinnat järjestetään tammoille sekä oriille/ruunille ominaan. Ensimmäinen voittaja ratkotaan jo tammavaltikkaviikonloppuna 18.9.2021 ja tätä ennen karsinnat juostaan Pilvenmäellä sunnuntaina 5.9.2021. Tämän vuoden kilpailuun osallistumisoikeuden voi lunastaa 22.7. maksamalla 150 euron osallistumismaksun.

 

 

Idea suomenhevosten Pilvenmäki Specialista on ollut jo pitkään Pilvenmäen kilpailutyöryhmään kuuluvan Juha-Pekka Vilkmanin mielessä. Kevään aikana asia nousi jälleen esille, ja kilpailutyöryhmän keskusteluiden seurauksena kehiteltiin jo tänä vuonna kokeiltava konsepti. Ennakkomaksulliset kilpailut ovat etenkin lämminveristen puolella olleet kovassa suosiossa, ja nyt kokeillaan, minkälainen vetovoima on suomenhevosten parissa.

Tämän vuoden kilpailu on avoin 18.7. mennessä enintään 15 000€ tienanneille suomenhevosille. Osallistumismaksu kilpailuun on 150€ ja se tulee suorittaa viimeistään 22.7. Karsinnat ajetaan volttilähtöinä 2140m matkalla 12 hevosen lähtöinä, tammoille sekä oriille/ruunille erillisinä lähtöinä. Karsintojen perusteella finaalin pääsee kahdeksan parasta tammaa sekä oria/ruunaa. Kaikki karsintalähdöt ajetaan Pilvenmäellä sunnuntaina 5.9.

Finaali ajetaan Pilvenmäen tammavaltikkaviikonlopun yhteydessä lauantaina 18.9. Se järjestetään volttilähtönä 2140m matkalla, jossa tammat lähtevät paalulta ja oriit/ruunat 20m takamatkalta. Finaalin lähtöradat valitaan karsintasijoitukset kerrallaan niin, että parempi kokonaisaika valitsee ensin. Mikäli kokonaisajat ovat samat, ratkaisee arpa. Finaalin ykköspalkinto on vähintään 8 000 euroa ja karsintojen ykköspalkinto vähintään 1200 euroa.

 

Maksuohjeet

Forssan Seudun Hippos ry:n tilinumero: FI44 4327 0010 1022 73

Maksuohje

 –  maksu 150e (viim. 22.7.)

Viesti laskulle: SPECIAL, hevosen nimi + rek.nro

Katso säännöt kokonaisuudessaan täältä

 

Pilvenmäki ja ravintola mukana Taste Of Hämeessä

Olemme mukana tänä vuonna Taste of Häme-tapahtumassa lauantaina 10.7. ja sunnuntaina 11.7. Ravintola Valtikka palvelee molempina päivinä, lauantaina harjoitusravit ja sunnuntaina “viralliset” ravit.

 

AVOIMET MAATILAT – TASTE OF HÄME!

Avoimet maatilat – Taste of Häme! -tapahtuma tulee taas lauantaina 10.7. klo 11-16.

Häme tarjoaa nähtävää ja koettavaa kaikille lähiruuan ystäville, läheltä ja kaukaa. Vieraile hämäläisillä tiloilla, tee ostoksia, kerrytä makumuistoja ja koe aitoja elämyksiä.

Näiltä sivuilta löydät tapahtuman kohdetiedot; laajan valikoiman hämäläisiä maatiloja, lähiruokapuoteja, elintarvikeyrityksiä, marjatiloja, pienpanimoita ja paljon muuta. Osa kohteista on avoinna myös muina aikoina, lisätietoja kohdesivuilta.

Tervetuloa makumatkalle hämäläisen ruuan pariin!

Lue lisää Taste Of Häme-tapahtumasta

Ravintola Valtikka avoinna la 10.7. klo 11-16 – su 11.7. klo 15-19

 

Menu

Lauantai 10.7.

Lohikeitto/

Paahdettu kukkakaalikeitto        9,00 € / 15,00 €

    Saaristolaisleipä (SAATAVILLA G)

Ravilankku                    12,00 €

    Fish & chips

Kana-vuohenjuustosalaatti        9,00 €/15,00 €    

Salaattisekoitus, kurkku, kirsikkatomaatti, punasipuli, 

mansikka, broilerinrintafile, vuohenjuustokiekko, paholaisenhillo, valtikan leipä (SAATAVILLA G)

Pitsat                    10,00 €/12,00€

Lohi-perunavartaat                24,00 €

Paistettuja lohikuutioita ja varhaisperunaa vartaassa, 

talon tsatsikia ja vihersalaatti

Paneroitu porsaanleike                24,00 €   

Paneroitu porsaanleike, uudet perunat ja metsäsienikastike, kauden kasvikset

 

Mutakakku ja vaniljajäätelö        8,00 €

Britakakkupala kesän marjoilla        8,00 €

Arctic milk jäätelöt            6,00 €

Sunnuntai 11.7.

Lohikeitto/

Paahdettu kukkakaalikeitto        9,00 € / 15,00 €

    Saaristolaisleipä (SAATAVILLA G)

Ravilankku                    12,00 €

    Fish & chips

Kana-vuohenjuustosalaatti        9,00 €/15,00 €    

Salaattisekoitus, kurkku, kirsikkatomaatti, punasipuli, 

mansikka, broilerinrintafile, vuohenjuustokiekko, paholaisenhillo, valtikan leipä

SAATAVILLA G

Pitsat                    10,00 €/12,00€

Lohi-perunavartaat                24,00 €

Paistettuja lohikuutioita ja varhaisperunaa vartaassa, 

talon tsatsikia ja vihersalaatti

Nyhtöpossupitaleipä                19,50 €   

Pitaleivän välissä nyhtöpossua, punasipulia, salaattia, talon tsatsikia, pikkelöityä chiliä, ranskalaiset

 

Mutakakku ja vaniljajäätelö        8,00 €

Britakakkupala kesän marjoilla        8,00 €

Arctic milk jäätelöt            6,00 €

 

ravintolapaikat pilvenmaki.fi/kauppa

Kuninkuusravien talkoita merkittynä neljän päivän verran

Pilvenmäen Kuninkuusravien valmisteluja on tehty jo useamman vuoden ajan ja alueita on kunnostettu hämäläiseen tapaan hitaasti kiiruhtaen tiiviillä talkooporukalla. Koronasta johtuen talkoissa on pidettyä taukoa, mutta nyt aktivoidaan taas talkoopuuhia. Talkoissa löytyy tehtäviä monenlaiseen osaamiseen ja kuntoon maalaamisesta kunnostamiseen.

Talkootyöt on tärkeitä myös näin Kuninkuusraveja edeltävänä kesänä, koska kunnostus- ja korjauskohteita on paljon.

Tulevat talkoopäivät

la 10.7. klo 9-13

la 24.7. klo 9-13

la 7.8. klo 9-13

la 21.8. klo 9-13

Pyydämme talkoopäiviin ilmoittautumista etukäteen, jotta osaamme varata eväät ja välineet porukalle. Talkoisiin osallistuja tarvitsee mukaansa iloisen mielen, mutta työvälineet löytyvät Pilvenmäeltä. Emme toki pistä pahaksemme, jos haluat omalla trimmerillä tai raivaussahalla meidän nurkkiin talkoopäivinä tulla.

Ilmoittaudu mukaan talkoisiin – klikkaa auki!

Lisätietoja, toiminnanjohtaja Elina Hirvonen, p. 0503018258, elina.hirvonen@pilvenmaki.fi