Ajankohtaista

Video: Ponsse 3-v suomenhevosten Varsakunkku Paikallisravilähtö

Pilvenmäellä ravattiin Ponssen Varsakunkku Paikallisravilähtö perjantaina 18.9. ennen After Work-raveja. Ohessa video lähdöstä, koska kyseessä oli Paikallisravilähtö lähtöä ei saada lisättyä Veikkauksen videokirjastoon. Lähtö on katsottavissa Pilvenmäen Youtube-kanavalla.

Lähtöön osallistui kuusi kolme vuotiasta suomenhevosta, joista viidellä oli koelähtö suoritettavaan. Kaikki viisi suorittivat koelähdön hyväksyttyä kilometriaikaa ja kaikki lähdön osallistujat saivat Ponssen lahjoittamat osallistujaloimet.

Jouni Tuominen aloittaa ratamestarina syyskuussa

Pilvenmäen raviradan ratamestarin työ oli haussa elokuussa ja hakuaika päättyi maanantaina 31.8. Ratamestariksi valittiin tammelalainen Jouni Tuominen, joka aloittaa työssään syyskuun puolivälissä.

Ratamestariksi valitulla Tuomisella on kokemusta raviurheilusta tyttärien raviharrastuksen kautta ja tammelalainen siirtyy koneenkuljettajan hommista Pilvenmäen palvelukseen.

Täysipäiväiseksi palkatun ratamestarin työaika täyttyy hevosurheilualueiden hoidon lisäksi kiinteistönhoidon sekä ulkoalueiden huollon tehtävistä. Pilvenmäen seuraavat ravit järjestetään perjantaina 18.9. ja uusi ratamestari aloittaa raviviikolla hommiin perehtyen, aikaisemman ratamestari-kaksikon vastatessa edelleen kokonaisuudesta.

Lisätietoja, toiminnanjohtaja Elina Hirvonen, p. 050 3018 258, elina.hirvonen@pilvenmaki.fi

Tammavaltikan kokonaiskilpailun tulokset – Willow Pride uusi

 

Kultajousi Tammavaltikan kokonaistulokset

1 Willow Pride 05:13,9 0,0
2 Dream Girl 05:14,2 0,3
3 Club Nord Elit 05:14,4 0,5
4 Selene Lune 05:15,1 1,2
5 Ice Wine 05:15,9 2,0
6 Her Royal Highness 05:16,2 2,3
7 Golda Paris 05:16,9 3,0
8 Spirit Squad 05:16,9 3,0
9 Let’s Take A Selfie 05:17,3 3,4
hylätty Free Me, Juliet Ale, Stoneisle Ocean

Forssa-Areena 29.8.2020 klo 10.00 Livestream

 

Forssa-Areenan Hevosfoorumi on kaikille avoin ja maksuton tilaisuus. Hevostalouden tulevaisuudesta ja rahoitusnäkymistä keskustelevat:

• Kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen

• Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, maa- ja metsätalousministeriö

• 1.9.2020 Suomen Hippoksen toimitusjohtajana aloittava Veikkauksen liiketoimintaryhmän johtaja Sami Kauhanen

• Hallituksen varapuheenjohtaja, Marjukka Manninen, Suomen Ratsastajainliitto ry

• Forssan kaupungin valtuuston puheenjohtaja Mika Penttilä

• Toimitusjohtaja-rehtori Pauliina Mansikkamäki, Hevosopisto Oy

• Toiminnanjohtaja Elina Hirvonen, Pilvenmäen ravirata & hevosurheilukeskus Keskustelua johtaa Jere Törmänen.

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Forssan Yrityskehitys Oy, Hevosopisto Oy, Pilvenmäen ravirata ja hevosurheilukeskus ja Forssan Kulttuuri-Axel ry. Tilaisuuteen paikalle saapuvien kesken arvotaan pääsylippuja päivän Tammavaltikka-raveihin Pilvenmäelle ja Hevosopistolla järjestettävään Suomenratsujen Kuninkaalliset -tapahtumaviikonloppuun 5.-6.9.

Tammavaltikan kokonaistilanne avausmatkan jälkeen

Tammavaltikan kokonaistilanne on tarkastettu ja avausmatkan voittanut Willow Pride johtaa kokonaiskilpailua 0,6 sekuntin erolla Tapio Perttusen valmentamaan Dream Girliin. Kolmanneksi sijoittuneeseen Club Nord Elitiin eroa Markku Niemisen valmentama Willow Pride teki 0,8 sekuntia. Kultajousi Tammavaltikan voittaja selviää huomenna, lauantaina 29.8. klo 13.30 käynnistyvissä Tammavaltikan lauantairaveissa. Kultajousi Tammavaltikka juostaan lauantairavien kymmenentenä lähtönä ja heti kokonaistulosten valmistuttua julkaistaan kokonaiskilpailun voittaja.

Kokonaistilanne Tammavaltikka 
1640m jälkeen tilanne erotus
1 Willow Pride 0
2 Dream Girl 0,6
3 Club Nord Elit 0,8
4 Selene Lune 1,1
5 Stoneisle Ocean 1,2
6 Free Me 1,4
7 Spirit Squad 1,5
8 Her Royal Highness 1,6
9 Let’s Take A Selfie 1,7
9 Ice Wine 1,7
11 Juliet Ale 2,3
12 Golda Paris 3,2

 

Hevonen  (km-aika) 1640m sijoitus kokonaisaika ero
Club Nord Elit 01:12,2 01:58,4 3 01:58,4 00:00,8
Dream Girl 01:12,1 01:58,2 2 01:58,2 00:00,6
Free Me 01:12,6 01:59,0 6 01:59,0 00:01,4
Golda Paris 01:13,7 02:00,8 12 02:00,8 00:03,2
Her Royal Highness 01:12,7 01:59,2 8 01:59,2 00:01,6
Ice Wine 01:12,7 01:59,3 10 01:59,3 00:01,7
Juliet Ale 01:13,1 01:59,9 11 01:59,9 00:02,3
Let’s Take a Selfie 01:12,7 01:59,3 9 01:59,3 00:01,7
Selene Lune 01:12,4 01:58,7 4 01:58,7 00:01,1
Spirit Squad 01:12,6 01:59,1 7 01:59,1 00:01,5
Stoneisle Ocean 01:12,4 01:58,8 5 01:58,8 00:01,2
Willow Pride 01:11,7 01:57,6 1 01:57,6 00:00,0

Lasten ohjelma kaksipäiväisissä – keppihevoskerhoa loppusyksy ravipäivisin

Lapsille Pilvenmäen kaksipäiväisissä raveissa tarjolla omaa ohjelmaa katuliitujen, hevostietämyksen QR-koodiradan ja keppihevostelun merkeissä. Perjantaina 28.8. ja lauantaintaina 29.8. lapsille yleisöalueella merkityt pisteet ja leikkikenttä myös vapaassa käytössä. Keppihevosten kanssa voi keppihevoskerhon ohjaajan Viivi Mattilan opastuksella harjoitella esteitä sekä koulua.

Lisäinfoa Tammavaltikan perjantairaveista

Lisäinfoa Tammavaltikan lauantairaveista

Forssalainen 15-vuotias Viivi Mattila vetää kerhoa. Keppihevoskerhon vetäjä on itsekin innokas keppihevosharrastaja, joka myös ohjaajana Tammelan 4H-yhdistyksen keppihevoskerhon. Mattila on mukana mm.keppihevosten SM-tiimissä ja pitkän aikavälin tähtäisemänä on entistä säännöllisemmän keppihevosten kerhotoiminnan järjestäminen keväästä 2021 alkaen Pilvenmäellä.

Alle 16-vuotiaat pääsevät Pilvenmäen kaikkiin ravipäiviin ilmaiseksi.

Keppihevoskerhokerrat

pe 28.8. klo 17-18.30
la 29.8. klo 13.30 alkaen
pe 18.9. klo 16 – 17.30
pe 13.11. klo 17-18.30
pe 20.11. klo 17-18.30
to 31.12.2020 klo 14-15.30
Syksyn keppihevoskerrat ovat kaikille avoimia, eivätkä vaadi osallistujilta ennakkoilmoittautumista. Osallistujan suositellaan omaavan henkilökohtaisen vapaa-ajan vakuutuksen ja osallistujien on mahdollisuus liittyä Pilvenmäen ravinuorten jäseneksi, jolloin heidät on vakuutettu myös tätä kautta kerhoon osallistuessaan. Liity Pilvenmäen ravinuorten jäseneksi – klikkaa 

Infoa kaksipäivisiin raveihin suuntaaville

Pilvenmäen kaksipäiväiset Tammavaltikka-ravit koittavat tulevan viikon perjantaina 28.- lauantaina 29.8. Infoa tapahtumapäivistä löydät päivien kohdalta kalenterinäkymästä etusivulta tai alla olevien linkkien kautta. Pyydämme paikan päälle saapuvia kilpailijoita sekä yleisön edustajia kiinnittämään huomiota vastuullisuuteen ja toisten huomioon ottamiseen mm. noudattamalla turvavälejä. Yleisö toivotetaan tapahtumaan tervetulleeksi nauttimaan Pilvenmäen ravivuoden ykköskoitoksesta. Tapahtumapäivien aikana ratkaistaan mm. Pilvenmäki Maratonin, Kultajousi Tammavaltikan ja Pilvenmäki Special finaalin voittajat.

Ostamalla pääsylipun etukäteen vähennät merkittävästi kontaktimäärää sisäänpääsyn yhteydessä – ennakkoliput ovat myynnissä luottokortilla sekä mobilepay-maksutavoilla pilvenmaki.fi/kauppa -osoitteessa. Pyrimme päivittämään maksutapoja viikolla, portilla voit maksaa käteisen lisäksi yleisimmillä maksukorteilla.

Kilpailevien hevosten omistajat saavat kahden hengen ilmaisen sisäänpääsyn oikeuttavan lipun tulostettua Heppa-järjestelmän Oma Tallista.

Ilmaisen sisäänpääsyyn yhdelle henkilölle oikeuttaa Hippos-kortti sekä SHKL:n jäsenkortti pääportilla esitettynä.

 

Hinnasto

sisäänpääsy 10e/hlö

sisäänpääsy 7e (eläkeläinen/opiskelija)

autokatsomo 5e/auto

ravintolapaikka lauantai 35€/hlö (sis. ravien sisäänpääsy, ravintolapaikka, lähiruokamenu)

Parhaat paikat piknik-pöytä 120e / 140e (kuudelle / kahdeksalle pöydät raviradan varresta, sis. käsiohjelma, nachokori, sangria-kannu)

Tammavaltikka illanvietto Ravintola Villassa Forssan keskustassa 20e/hlö (sis. sisäänpääsy, kevyt menu ja ohjelma)

 

Majoituskumppanuus tapahtumassa Forssan keskustan Scandic Forssan kanssa – huonevaraukset koodilla “Pilvenmäki” – yhden hengen huone 75€/yö, kahden hengen huone 95€/yö. Varaukset: forssa@scandichotels.com, p. 040 4848 111

 

Ostamalla pääsylipun etukäteen vähennät merkittävästi kontaktimäärää sisäänpääsyn yhteydessä – ennakkoliput ovat myynnissä luottokortilla sekä mobilepay-maksutavoilla pilvenmaki.fi/kauppa -osoitteessa. Pyrimme päivittämään maksutapoja viikolla, portilla voit maksaa käteisen lisäksi yleisimmillä maksukorteilla.

Lisätietoja: Pilvenmäen toiminnanjohtaja Elina Hirvonen, p. 050 3018 258, elina.hirvonen@pilvenmaki.fi

Tammavaltikan osalähtöjen lähtöradat selvillä

Vuoden 2020 Kultajousen nimikko Tammavaltikan lähtöratojen valintajärjestyksen arvonta suoritettiin tänään sunnuntaina 23.8. klo 14 alkaen. Valintajärjestyksen arvonta näkyy Pilvenmäen Facebook-sivulla, jossa arvonta näytettiin suorana lähetyksenä. Lähtöratojen valintajärjestys arvottiin 1. osalähdön eli perjantain 28.8. 1640metrin matkalle ja toisen osalähdön osalta valintajärjestys oli käänteinen ensimmäiseen matkaan verrattuna. Toinen osalähtö juostaan lauantaina 29.8. ja koko Kultajousi Tammavaltikan voittaja kuittaa 15 000 voittorahat kokonaisaikojen vertailussa nopeimmalla osalähtöjen yhteisajalla.

Lähtöratojen valintajärjestys arvottiin su 23.8. klo 14

Lähtöradat Kultajousi Tammavaltikka pe 28.8. 1640m

  1. Let’s Take A Selfie
  2. Selene Lune
  3. Willow Pride
  4. Spirit Squad
  5. Club Nord Elit
  6. Stoneisle Ocean
  7. Ice Wine
  8. Juliet Ale
  9. Dream Girl
  10. Golda Paris
  11. Her Royal Highness
  12. Free Me

Lähtöradat Kultajousi Tammavaltikka la 29.8. 2640m

  1. Juliet Ale
  2. Free Me
  3. Ice Wine
  4. Golda Paris
  5. Dream Girl
  6. Stoneisle Ocean
  7. Spirit Squad
  8. Willow Pride
  9. Her Royal Highness
  10. Club Nord Elit
  11. Let’s Take A Selfie
  12. Selene Lune

Lisäinfoa perjantain 28.8. raveista – klikkaa auki!

Lisäinfoa perjantain illanvietosta – klikkaa auki!

Lisäinfoa lauantain 29.8. raveista – klikkaa auki!

Lisätietoa Pilvenmäen toiminnanjohtaja Elina Hirvonen, p. 0503018258, elina.hirvonen@pilvenmaki.fi

Monipuolinen kattaus Pilvenmäen kaksipäiväisissä

Pilvenmäen syksyn ykkösravit koittavat ensi viikolla – kun perjantai-iltana 28.8. käynnistyy 1640 metrin Tammavaltikan 1. osalähdöllä ja lauantairavit 29.8. päättyvät Tammavaltiaan kruunaamiseen. Monipuolinen kaksipäiväinen kattaus sisältää Tammavaltikkaa kahden osalähdön verran, Pilvenmäki Maratonin, Pilvenmäki Special finaalin ja Salamakypärien koitoksen. Varsinaisia suuren luokan iltajuhlia ei järjestetä, mutta yhteinen illanvietto kumppaneille sekä kaikille asiakkaille on tarjolla keskustan Ravintola Villassa perjantaina ravien jälkeen. Tapahtuman pääyhteistyökumppanina 2020 on Kultajousi.

 

Kultajousi – Tammavaltikka 2020

Tammavaltikka palaa osittain vanhoille juurilleen tänä vuonna, kun kilpailu järjestetään kahden osalähdön kilpailuna – perjantaina 28.9.  matkana 1640 metriä ja lauantaina 29.8. taipaleena 2640 metriä. Tammavaltikan 2020 vie tamma, jonka matkojen yhteenlaskettu kokonaisaika on paras. Voittamalla molemmat osalähdöt voittaa myös kokonaiskilpailun ja kuittaa yhteensä 30 000 euron ykköspalkinnot, kun osalähtöjen 7 500 euron ykköspalkintojen lisäksi Tammavaltikan kokonaiskilpailussa jaetaan rahapalkinnot viidelle parhaalle – 15 000 – 7500 – 4500 – 3000 – 1500€.

Kultajousi Tammavaltikassa paremmuudestaan mittelevät tänä vuonna Club Nord Elit, Dream Girl, Free Me, Golda Paris, Her Royal Highness, Ice Wine, Juliet Ale, Let’s Take A Selfie, Selene Lune, Spirit Squad, Stoneisle Ocean ja Willow Pride. Lähtöratojen valintajärjestys arvotaan sunnuntaina 23.8. klo 14 alkaen ja arvonta näytetään suorana Pilvenmäen Facebook-sivulla. Lähtöratojen valintajärjestys on uusien sääntöjen mukaan toiselle matkalle käänteinen ja hevosten taustajoukot kontaktoidaan tästä syystä siis sunnuntai-iltapäivän aikana kahdesti.

Tammavaltikan säännöt & kunniataulukko – klikkaa auki

Ponien Tammavaltikat ratkeavat lauantaina 29.8. klo 12.50 & klo 13.10. Facebookin ja Instagramin puolella on arvonnat, joissa voittajat pääsevät vetämään ponilähtöjen esittelyt yhdessä raviohjasta Olli Koivusen kanssa.

 

Pilvenmäki Special finaali 2020

Keväältä syksyyn siirtyneen Pilvenmäki Special finaalin lähtöradat selvisivät Pilvenmäellä 18.8. tiistairavien loppupuolella pidetyn valintajärjestyksen arvonnan jälkeen. Karsintalähtöjä oli kaikkiaan viisi, joten kolmanneksi karsintalähdöissä sijoittuneista kaksi pääsi arvalla mukaan kisaamaan lauantaina 29.8. juostavassa finaalissa. Finaalin voittaja kuittaa tänä vuonna 10 000 euron ykköspalkinnon.

Pilvenmäki Specialin säännöt & kunniataulukko – klikkaa auki

 

 

Pilvenmäki Maraton kunnioittaa jatkossa Allan Korven muistoa

Moni muistaa 1980-luvun värikkäät Pilvenmäki Maratonit välikilometripalkinnoistaan ja nykypäivän ravifanit muistavat Köppisen ja Välähdyksen sekä Köppisen ja Juiserin taistelun paremmuudesta kilpailun uuden tulemisen – toistaiseksi neljän vuoden mittaisen historian. Jatkossa Pilvenmäki Maraton kunnioittaa tunnetun ja pitkään Forssassa vaikuttaneen ravimiehen Allan Korven muistoa. Pilvenmäki Maraton on kilpailuna nykypäivänä ainutlaatuinen – muina päivinä ei kylmäverisillä neljää kilometria kilpailla.

Allan Korven muistoajo ajetaan Allan Korven lasten – Pekka, Heikki, Ilkka, Hanna-Maria ja Niina-Jasmin Korven sekä heidän jälkikasvunsa myötävaikutuksesta Allan Korven pitkäaikaisella kotiradalla Pilvenmäellä. Jatkossa Allan Korven muistoa vaalitaan kunniapaikalla Forssan ravivuoden pääpäivänä, kun Pilvenmäki Maratonista tulee myös Allan Korven Muistoajo.

 

 

Salamakypärät hakevat pisteitä lauantaina

Salamakypärät on raviurheilun nuorille raviammattilaisten urasta haaveileville tarkoitettu oma kilpailusarjansa, jossa ajetaan tämän vuoden aikana kymmenen lähtöä ennen voittajan selviämistä. Finaali juostaan marraskuussa Lahdessa ja lauantaina 29.8. salamakypärien suunnatessa Forssaan pisteitä on kertynyt kuuden lähdön verran. Kilpailusarjan johdossa ovat Terno Grönstrand ja Niko Huuskola tasapistein (55), mutta perässä tulevat Patri Filatoff ja Riku Lehtonen niin ikään tasapistein (54). Pisteitä osallistujat keräävät 16 – 12 – 10 – 9 – 8 – 7 – 6 – 5 – 4 – 3 – 2 – 1. Hylätyt ja keskeyttäneet 1 piste.

Salamakypärät – osallistujat & pistetilanne – klikkaa auki!

Forssa-areena lauantaiaamuna puhuu hevosista

Forssan Yrityskehitys, Hevosopisto ja Pilvenmäen ravirata ja hevosurheilukeskus toteuttavat yhteistyönä kaikille avoimen keskustelutilaisuuden hevostoimialan tulevaisuudesta. Forssan Torilla tilaisuuden juontaa lauamtaina klo 10 alkaen Jere Töemänen ja areenaan osallistuu mm. maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, Suomen Hippoksen toimitusjohtajana syyskuussa aloittava Sami Kauhanen.

Infoa Forssa-areenasta – klikkaa auki

 

Illanvietto tarjolla kaksipäiväisen osallistujille

Ravintola- ja kahvilapalveluiden osalta luotetaan Pilvenmäellä edelleen itse tekemisen ja lähiruokatuottajien antimisii Mitä olisi kaksipäiväiset ravit ilman väliyön illanviettoa? Illanvietto järjestetään Forssan keskustan Ravintola Villassa (Scandic Forssan ravintola) perjantaina 28.8. ravien jälkeen n. klo 21 alkaen. Illanvieton toivotaan tarjoavan mahdollisuuden rentoon seurusteluun kevyen ohjelman ja menun merkeissä. Huomioithan, että lippujen varaus illanviettoon pyydetään tekemään etukäteen.

 

Yleisölle ja kilpailijoille päivitetään ravipäivän lähestyessä jatkuvasti infoa tulevista tapahtumapäivistä

Info pe 28.8. klo 18 Tammavaltikka – perjantairavit

Info pe 28.8. klo 21 Tammavaltikka – illanvietto

Info la 29.8. klo 13.30 Tammavaltikka – lauantairavit

Pyydämme asiakkaita noudattamaan yleisiä turvallisuusohjeistuksia ja seuraamaan raveja etänä, jos on flunssainen olo tai kuuluu riskiryhmään. Paikan päälle saapuvia pyydämme huomioimaan yleiset ohjeistukset, turvavälit sekä käyttämään paikan päällä käsidesiä sijoittamistamme annostelijoista.

 

Pilvenmäen kaksipäiväisten ravien ilmoittautuminen päättyy tulevana maanantaina 24.4. klo 9Toivotamme hevosihmiset tervetulleiksi raveihin!

 

Lisätietoja Pilvenmäen toiminnanjohtaja Elina Hirvonen, p. 050 3018 258, elina.hirvonen@pilvenmaki.fi