Kuninkuusraviyleisö jätti kymmenen miljoonaa Forssan seutukunnalle

Kuninkuusravien kävijätutkimus osoittaa, että Forssan seutukunnalle suunnannut reilun 45 000 hengen suurtapahtumayleisö jätti kolmen tapahtumapäivän aikana 9 – 11 miljoonaa euroa alueelle. Seutukunnan ja raviurheilun näkökulmasta Forssan Kuninkuusravit onnistuivat hyvin ja tyytyväisiä ovat olleet niin seutukunnalla käyneet tapahtumavieraat kuin Kuninkuusravien yhteistyökumppanit sekä raviurheilun keskusjärjestö Suomen Hippos ry. 

Kuninkuusravien kävijätutkimuksen mukaan tapahtumayleisö jätti Forssan seutukunnalle 9–11 miljoonaa euroa. Tapahtuman tuloksia voi pitää monesta näkökulmasta hyvinä, sillä suurtapahtumaan valmistautumista leimasi koronapandemian aiheuttama epävarmuus. Kuninkuusravikävijöistä 75% saapui tapahtumaan maakunnan ulkopuolelta ja Kuninkuusravit oli Euroopan suurin ravitapahtuma 45 625 yleisömäärällään.

Kävijätutkimuksen mukaan eniten rahaa käytettiin majoitus- ja ravintolapalveluihin, mutta myös esimerkiksi ostoksiin ja kulkemiseen seutukunnalla. Kuninkuusraviyleisö antoi positiivista palautetta erityisesti  tunnelmasta ja hyvin sujuneista järjestelyistä. Urheilullinen taso oli viikonloppuna korkea ja kaviouralla tehtiin Suomen ennätyksiä sekä pääkilpailussa kilpailuennätys.

– Kuninkuusravit oli meidän koko seudulle ja tietysti meille radalla näytön paikka. On hienoa muistella itsekin tapahtumaa ja yhteishenkeä mikä säilyi loppuun asti, Forssan Seudun Hippoksen toiminnanjohtaja Elina Hirvonen iloitsee.

Forssan Seudun Hippos ry:lle Kuninkuusraveista kirjattiin 220 000 euron tulos, jonka vahvisti radan hallitus torstaina. Kuninkuusravien 2022 liikevaihto oli 2,3 miljoonaa.

– Maa-ja metsätalousministeriön investointiavustusten haku avautunee taas keväällä, joten tulevia investointeja yhdistyksen ja hevosurheilukeskuksen näkökulmasta täytyy pohtia tulevien kuukausien aikana, kertoo Forssan Seudun Hippos ry:n puheenjohtaja Isto Mäki-Tulokas.

Kuninkuusravien tiedonsiirtopäivät tulevien järjestäjien kanssa pidettiin Suomen Hippoksen johdolla Vierumäellä 11.-12.10.2022. Pilvenmäen raviradan organisaatio tuottaa tapahtuman järjestelyistä loppuraportin, mikä on tulevien järjestäjien hyödynnettävissä.

 

Lisätietoja,

Forssan Seudun Hippos ry:n toiminnanjohtaja

Elina Hirvonen

p. 050 3018 258

elina.hirvonen@pilvenmaki.fi