Kilpailuun vuonna 2023 ovat oikeutettuja osallistumaan:

1.1.1993 tai sen jälkeen syntyneet ohjastajat, joilla on 1.1.2023

  • enintään 1000 starttia uralla
  • enintään 75 voittoa uralla
  • kilpailua edeltävänä vuonna (2022) enintään 200 starttia.

Lähdöt kilpaillaan autolähtöinä enintään 12 hevosella. Finaali ajetaan Forssassa 16.9.2023, ja siihen pääsee mukaan 12 eniten pisteitä karsinnoista kerännyttä kuskia. Osallistujajoukkoa voidaan täydentää seuraavana pisteissä olevalla ohjastajalle, jos joku paikkaan oikeutettu ohjastaja ei pääse osallistumaan. Mikäli lähtö jää vajaaksi, pääsevät mukaan eniten pisteitä karsinnoista keränneet ohjastajat. Finaaliin hevoset arvotaan muiden osalta, mutta kolme alkukilpailuissa eniten pisteitä kerännyttä saa valita hevosensa ilmoitettujen joukosta niin, että eniten pisteitä kerännyt valitsee ensin. Tasapisteissä tilanteet ratkaistaan arpomalla.

Finaali ajetaan Tammavaltikkalauantaina 16.9

Kisan sponsorit Kivikylän Kotipalvaamo ja Veljekset Wahlsten lahjoittavat finaaliin pääseville ohjastajille Veljekset Wahlstenin lahjakortteja yhteensä 3800€ arvoista:

Voittajalle 1000€ lahjakortti

Kakkoselle 600€ lahjakortti

kolmoselle 400€ lahjakortti

Muille finalisteille 200€ lahjakortit

Lopullinen pistetilanne TOP 12: 22.8.2023

1 Murtola Eelis 171 p
2 Paldan Tino 158 p
3 Ruohomäki Arna 130 p
4 Pussi Elmeri 126 p
5 Vaittinen Suvi 91 p
6 Pylkkänen Viljami 87 p
7 Korhonen Väinö-Kalle 83 p
8 Halme Oona 83 p
9 Pakkanen Elina 82 p
10 Lindgren Robert 81 p
11 Hurme Jere 78 p
12 Oikarainen Santeri 76 p

 

Kisan kunniataulukko:

VOITTAJA 2022: ARNA RUOHOMÄKI

Pisteet karsintalähtöjen sijoituksista

  1. 25 pistettä
  2. 20 pistettä
  3. 16 pistettä
  4. 13 pistettä
  5. 10 pistettä
  6. 8 pistettä
  7. 6 pistettä
  8. 4 pistettä
  9. 3 pistettä
  10. 2 pistettä
  11. 1 piste

Karsinnat 2023

4.4.2023        Lappeenranta

14.4.2023      Forssa

20.4.2023      Kouvola

1.5.2023        Joensuu

4.5.2023        Seinäjoki

10.5.2023      Mikkeli

19.5.2023      Pori

29.5.2023      Kuopio

4.6.2023        Ylivieska

5.6.2023        Forssa

13.6.2023      Kajaani

14.6.2023      Helsinki

22.6.2023      Oulu

30.6.2023      Lahti

7.7.2023        Kaustinen

13.7.2023      Turku

22.7.2023      Rovaniemi

23.7.2023      Riihimäki

28.7.2023      Jyväskylä

30.7.2023      Tornio

11.8.2023      Forssa

22.8.2023      Tampere

Finaali 2023

16.9.2023      Forssa

22.8 Lopullinen pistetilanne

1 Murtola Eelis 171
2 Paldan Tino 158
3 Ruohomäki Arna 130
4 Pussi Elmeri 126
5 Vaittinen Suvi 91
6 Pylkkänen Viljami 87
7 Korhonen Väinö-Kalle 83
8 Halme Oona 83
9 Pakkanen Elina 82
10 Lindgren Robert 81
11 Hurme Jere 78
12 Oikarainen Santeri 76
13 Keväänranta Tino 73
14 Ripatti Toni 64
15 Leinonen Elina 63
16 Punkka Anton 61
17 Talikka Sakari 59
18 Vekola Veera 57
19 Lindgren Riku M 56
20 Grönstrand Terno 48
21 Filatoff Patri 47
22 Blomerus Kyösti 32
23 Oikarainen Juho 29
24 Hautamäki Sara 25
25 Oksakari Mira 25
26 Asp Aleksi 25
27 Hanhimäki Juho 25
28 Vehviläinen Tiia 24
29 Saarinen Miko 24
30 Forss Markus 23
31 Salminen Hemmi 22
32 Vuori Heidi 19
33 Elomaa Erika 16
34 Salo Aada 16
35 Lantto Iida 16
36 Haapaharju Tero 16
37 Perttunen Antti 14
38 Rauos Jerry 13
39 Huuskola Heta 13
40 Markkanen Milla 12
41 Salo Ronja 10
42 Krokvik Carolina 10
43 Lehtonen Riku 10
44 Oksanen Eetu 10
45 Mäkinen Siiri 10
46 Rautiainen Moonika 8
47 Kurhela Jonna 8
48 Leppänen Nea 8
49 Hakkarainen Aatu 6
50 Kilpeläinen Emma 6
51 Vastamäki Iida 6
52 Björkroth Victor 6
53 Leinonen Amanda 6
54 Taipale Heli 4
55 Rissanen Jenna 4
56 Isomäki Robert 4
57 Palojärvi Iina 4
58 Pakkanen Etta 4
59 Levula Ville 3
60 Mäkimattila Jasmiina 3
61 Pentikäinen Jenna 3
62 Heikkilä Helmi 2
63 Juopperi Vilma 2
64 Murtola Ilona 1
65 Salonen Erica 1
66 Långström Sebastian 0
67 Lanki Liisa 0